Tuli sitten riepunukkejentekohetki. Vanhoja kuvia katsellessa kiinnittyi huomio omaan riepunukkeen, jota retuuttelin rakkaudella n. vuonna 1952, 2-vuotiaana tytöntyllerönä. Nuken nimi ei kyllä tule mieleen, mutta muistan ruskean lankatukan ja sahajauhotäytteiset vartalonosat sekä niiden värin, sekä oman äidin ompeleman mekon. Tämän pienen lapsen mieleen on jäänyt myös se, että nukke osasi juosta. Oli tosi hauskaa, kun äiti tai isä vinksis-vonksis-juoksuttivat mollamaijaa, itse en sitä vielä aluksi osannut.
Rakas oli tämä nukke, minne lienee kadonnut vuosien varrella? Varmaan kotitalon purkujätteen mukana se on mennyt vintin sahanpurujen ja rojun seassa Kurvilan silloiselle kaatopaikalle joskus 70-luvulla. RIP.
Anyhow...vartalokangasta ostettiin yhdessä tyttöjen kanssa Eurokankaasta Vanhaa mollamaijaa
muistuttavan nuken kaavat löytyivät jostakin kivasta blogista..ja eikun hommiin. Tein itsekseni ensin yhden 'protomaijan' malliksi. Sitten joululomaviikolla tehtiin yhdessä tyttöjen kanssa heidän omat nukkensa - nimetkin saivat: Anna ja Elina.
Kasvot ovat sielun peili. Tytöt luonnostelivat itse paperille nukkiensa kasvot, jotka sitten parhaani mukaan yritin kopioida kangasväreillä ja -tusseilla kankaalle. Värien kiinnitys tehtiin silitysraudalla ja sitten pääsinkin jo ompelemaan vartalon eri osia.
Jalkojen, käsien, pään ja vartalon täyttämisen tytöt tekivät itse. Minä ompelin kaikki osat yhteen. nukethan siitä syntyivät. Tukan värit ja pituudet tytöt myös itse suunnittelivat ja tekivät hikisen tukkalangan vyyhdityksen kirjojen ympäri. Sitten ommeltiin jakauksen kohdalta koneella hiukset yhteen ja mummi kiinnitti tukan käsin ommellen päähän. Nyt alkoivatkin nuket jo näyttää oikeille nukeille...tukkaakin voi jo letittää.
Parin viikon ajan nuket elivät elämäänsä ilman vaateita, minä aikana kyhäsin Fafan vanhoista työkauluspaidoista niille ensimmäiset mekot ja neuloin Anelmais-henkiset villahaalarit ja sukat. Vanhasta T-paidasta saatiin vielä yöpuvut ja fafan teknisestä paidasta leggingssit.
Pikkuvelikin ihastui niin nukkeihin, että halusi omansa...sellainen'rokkitukka' oli toivomuksena.
Symttärilahjaksi Arttu-poika saikin sitten ihan oman nuken..onkohan jo saanut nimen, en tiedä?
Rakas oli tämä nukke, minne lienee kadonnut vuosien varrella? Varmaan kotitalon purkujätteen mukana se on mennyt vintin sahanpurujen ja rojun seassa Kurvilan silloiselle kaatopaikalle joskus 70-luvulla. RIP.
Anyhow...vartalokangasta ostettiin yhdessä tyttöjen kanssa Eurokankaasta Vanhaa mollamaijaa
muistuttavan nuken kaavat löytyivät jostakin kivasta blogista..ja eikun hommiin. Tein itsekseni ensin yhden 'protomaijan' malliksi. Sitten joululomaviikolla tehtiin yhdessä tyttöjen kanssa heidän omat nukkensa - nimetkin saivat: Anna ja Elina.
Valmistusprosessi kulki suurin piirtein näin:
Kasvot ovat sielun peili. Tytöt luonnostelivat itse paperille nukkiensa kasvot, jotka sitten parhaani mukaan yritin kopioida kangasväreillä ja -tusseilla kankaalle. Värien kiinnitys tehtiin silitysraudalla ja sitten pääsinkin jo ompelemaan vartalon eri osia.
Jalkojen, käsien, pään ja vartalon täyttämisen tytöt tekivät itse. Minä ompelin kaikki osat yhteen. nukethan siitä syntyivät. Tukan värit ja pituudet tytöt myös itse suunnittelivat ja tekivät hikisen tukkalangan vyyhdityksen kirjojen ympäri. Sitten ommeltiin jakauksen kohdalta koneella hiukset yhteen ja mummi kiinnitti tukan käsin ommellen päähän. Nyt alkoivatkin nuket jo näyttää oikeille nukeille...tukkaakin voi jo letittää.
Parin viikon ajan nuket elivät elämäänsä ilman vaateita, minä aikana kyhäsin Fafan vanhoista työkauluspaidoista niille ensimmäiset mekot ja neuloin Anelmais-henkiset villahaalarit ja sukat. Vanhasta T-paidasta saatiin vielä yöpuvut ja fafan teknisestä paidasta leggingssit.
Pikkuvelikin ihastui niin nukkeihin, että halusi omansa...sellainen'rokkitukka' oli toivomuksena.
Symttärilahjaksi Arttu-poika saikin sitten ihan oman nuken..onkohan jo saanut nimen, en tiedä?
Pari keskeneräistä nukkea tuossa pöydällä vielä odottelee valmistumista.
