On ihmeellistä, miten nuo tuotokset ohjautuvat itsestään ja kukin omalla ajallaan (omasta mielestäni) 'valmiiksi'. Kaikenlaisia keskeneräisiä juttuja lepäilee koreissa, laatikoissa ja nurkissa odottelemassa viimeistä silausta. Tämän ajopuun tarinakin on ihan omanlaisensa. Rakkailta mökkinaapureiltamme sain kesällä tuon harmaan, varmasti paljon kokeneen ja nähneen ajopuun. Heidän mukanaan se on kulkenut Inarilta Isoon Rapasaloon koristamaan heidän kuistiansa. Nyt se sieltä kuistilta eräänä kauniina päivänä pöllähti meille - Kiitos Ulla ja Seppo! Lepäiltyään meidän kuistilla muutaman viikon se eräänä päivänä sai nuo avaimet asusteeksensa. Koska se ei sellaisenaan tuntunut vielä valmiiksi puetulta, toin sen syksyllä kotiin Espooseen odottamaan jatkoideoita. Kuinka ollakaan, näin eilen aamulla siitä ja sen lopullisesta ulkoasusta unta juuri ennen heräämistä. Viime viikonlopun rautalanganvääntökurssilla lieneen osuutta tähän 'visioon'. Niinpä kietaisin langat ja vielä tein ensimmäisen epäonnistuneen rautalankakirjainharjoittelunkin. Vääntelyyn keskittyessä tavaaminen unohtui..Aaanar...siis piti olla Aanar. Eipä haittaa :)
Monta sydäntä, joulukuusi ja enkeleitä on syntynyt rautalangoista ja helmistä tällä viikolla...niistä sitten oma juttunsa hiukan myöhemmin.
Monta sydäntä, joulukuusi ja enkeleitä on syntynyt rautalangoista ja helmistä tällä viikolla...niistä sitten oma juttunsa hiukan myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kiitokset kommentistasi. Thank you for our comment. Tuija,